Ibizanpodencot
Yhteisomistuksessa meillä on kaksi lyhytkarvaista ibizanpodencoa, narttu FIN MVA LV MVA EE MVA Necronomicon Nordic Blue eli Sella ja uros FIN MVA LV MVA EE MVA Alvaro Del Sol D'Or eli Alvaro. Kaisa omistaa Sellan ja Alvaron jälkeläisen Onnenkäpälän Alvaro Jr:n.
Sella on syntynyt 21.4.2006. Kasvattaja on Sanna Ahlqvist. Sella on iloinen ja virkeä touhuaja.
Sella sai ensimmäisen SERTinsä 26.5.2007 Iisalmen koiranäyttelyissä. Tuomarina oli israelilainen Agnes Ganami Kertes. Viimeisen, valioitumiseen tarvittavan SERTin, Sella sai 26.4.2008 Lahdessa Paavo Mattilalta.
Sella on käynyt vuonna 2009 loka-marraskuun taitteessa näyttelyissä Latviassa. Sella oli molempina päivinä VSP saaden SERTin ja CACIBin. Näin Sella sai Latvian muotovalion arvon.
6.6.2010 Sella sai näyttelyreissulla Tallinnassa SERTin, joten koirasta tuli myös Viron valio. Sella oli näissä näyttelyissä myös VSP.
Sella on käynyt lonkka- ja kyynärkuvissa. Tuloksia ei ole virallistettu, mutta kuvaavan eläinlääkärin mielestä lonkat ovat A/A ja kyynärät 0/0. Sella on käynyt virallisissa silmätutkimuksissa, joissa silmät todettiin terveiksi.
Sellalla on yksi pentue Alvaron kanssa, ja se syntyi vuonna 2009. Onnenkäpälän Alvaro Jr. jäis asumaan Kaisan poppoon kanssa.

Sella
Necronomicon Nordic Bluen sukutaulu ja muuta tietoa
Alvaro on syntynyt Unkarissa 31.8.2007. Suomeen Alvaro saapui 10.1.2008.
Näyttelyura alkoi hienosti, sillä Alvis oli kaikissa näyttelyissä, pentuluokassa, ROP. Alvaro on osallistunut kerran pentunäyttelyihin, 2.3.2008 Helsingissä. Tuomarina toimi Maija Mäkinen. Tuolloin Alvaro oli hienosti RYP-4 :)
Junioriluokassakin Alvaro sai useamman ROPin ja lisäksi SERTejä.
Alvaro sai valioitumiseen tarvittavan SERTin Tuusniemessä 20.2.2010. Tuomarina oli latvialainen Ligita Zake.
Alvaro oli Latviassa näyttelyissä vuonna 2009 loka-marraskuun vaihteessa. Alvaro oli molempina päivinä ROP saaden SERTin ja CACIBin. Alvaro sai Latvian muotovalion arvon samaan aikaan kuin valioitui Suomessa.
Alvis oli Viron voittaja-näyttelyissä sekä ryhmänäyttelyissä 5.6.-6.6.2010. Ensimmäisenä näyttelypäivänä sveitsiläinen Lisbeth Mach antoi Alvarolle SERTin sekä CACIBin, joten siitä tuli Viron muotovalio. CACIB oli Alvaron neljäs, mutta koirasta ei tullut vielä kansainvälistä muotovaliota, sillä ensimmäisen ja viimeisen CACIBin saannin välillä ei ollut kulunut riittävän pitkää aikaväliä.
Toisena näyttelypäivänä Alvaro osallistui erikoisnäyttelyyn saaden SERTin. Alvis osallistui myös Sellan kanssa parikilpailuun, jonka ne voittivat ollen BIS I!
Alvaro on käynyt lonkka- ja kyynärkuvissa. Tuloksia ei ole virallistettu, mutta kuvaavan eläinlääkärin mielestä lonkat ovat A/A ja kyynärät 0/0. Silmät on peilattu virallisessa tarkastuksessa. Ne ovat terveet.
Alvaro Del Sol D'Orin sukutaulu ja muuta tietoa
Altti kävi vuonna 2009 kerran pentunäyttelyissä ollen RYP 1. Pentuluokassa kisatessaan Altti oli ROP. Altti osallistui virallisiin näyttelyihin ensimmäisen kerran Kiihtelysvaarassa 11.4.2010. Tuomarina toimi Tuula Savolainen. Altti oli hienosti ROP.
5.6.2010 Altti sai Tallinnassa Juniori SERTin ja koiruus oli jälleen ROP :) Kun kyseessä oli voitajanäyttelyt, niin Altti sai ensimmäiset tittelinsä; Viron Juniori Voittaja 2010 sekä Viron Voittaja 2010.
Onnenkäpälän Alvaro Jr:n sukutaulu ja muuta tietoa